Don't cry because it's over. Smile because it happened.

Viimeinen päivitys Boonesta, Appalachian State Universitystä ennen muutaman tunnin yöunia ja suuntaamista lentokentälle.

Serkkuni laittoi edelliseen blogitekstiini vastaukseksi kirjoittamaansa viestiin tuon otsikossa olevan sitaatin. Se on ehkä paras mahdollinen ohje tähän hetkeen, kun olen juuri hyvästellyt viimesetkin niistä ihmisistä, joiden kanssa vietin kuluneet neljä kuukautta. Olen äärettömän iloinen, että sain kokea kaiken tänä syksynä tapahtuneen. Minulle jäi paljon hyviä muistoja, jotka varmasti saavat minut hymyilemään vielä monta kertaa. En kylläkään ole onnistunut välttämään kyyneleitä kokonaan. Viimeisten päivien aikana olisin halutessani saanut itseni itkemään milloin tahansa vain ajattelemalla lähtöä. Onneksi esimerkiksi pakkaamisen ja muiden käytännön asioiden ajattelulla onnistuin välttämään useimmat itkukohtaukset. Ainoastaan nyt viimeisenä päivänä tuli itkettyä jonkin verran. Toisaalta, kuten minulle tänään muistutettiin, kyyneleet tässä kohden ovat positiivinen asia, sillä ne osoittavat syksyni olleen kaipaamisen arvoinen.

Lähdön lähestymisestä huolimatta edellisen blogimerkinnän jälkeinen aika Boonessa meni yllättävän hyvin ja nautin viimeisistä päivistä todellakin parhaani mukaan. Kolmena päivänä tuli istuttua tämän syksyn ehdottomassa ykkösravintolassa (=Macado's), jossa on mukava hengailla ja samalla juoda (yleensä diet pepsiä tai vettä, täysi-ikäiset myös olutta) ja syödä (jos on vain pieni nälkä niin voi jakaa ranskalaiset tai jonkin jälkkärin kavereiden kanssa). Keskiviikkona vietettiin siellä yhden espanjalaisen läksäreitä, kun hän lähti jouluksi kotiin muita aikaisemmin. Ilta jatkui aamuyöhön asti, kun mentiin ravintolasta vielä yhteen pubiin pienellä porukalla pelailemaan bilistä. Kaksi päivää myöhemmin oltiin taas vaihtariporukalla Macado's-ravintolassa viimeisen perjantain kunniaksi. Lauantain syynä oli sitten jenkkifutismatsi. Jännittävän pelin jälkeen lopulta hävittiin ottelu eikä päästy finaaliin, mutta se ei lopulta kauheasti harmittanut, kun ilta oli muuten aivan mahtava. Menimme ravintolaan yhdeksi lounaalle, jotta saimme varmasti paikat sieltä. Peli alkoi neljältä, jolloin lounasseurueemme ei-jenkkifutiksesta-kiinnostuneet poistuivat paikalta ja minä ja eräs saksalainen tyttö vaihdoimme pöytää. Katsoimme peliä erään amerikkalaisen kaverimme ja hänen Walesista kyläilemään tulleen ystävänsä kanssa. Oli aivan superhauskaa ja minä (joka en siis pidä oluesta) join olutta enemmän kuin koskaan ennen eläessäni. En tarkalleen tiedä kuinka paljon, kun lasini ei täydennysten välissä päässyt koskaan tyhjäksi, mutta kyllä sitä kolmen tunnin pelin aikana aika paljon ehti juoda, vaikka hitaasti joinkin. Loppuiltakin oli mahtava, kun kaupungin parhaat bileet tietävä amerikkalainen ystävämme johdatti ison kasan kavereitaan (me siis joukon mukana) ystäviensä asunnolle.

Macado's-iltojen välissä torstaina katsoin leffaa kahden saksalaisen ja yhden espanjalaisen tytön kanssa ja sen jälkeen vielä juteltiin hetki eri maiden koulusysteemien eroista yms. Tuollainen hengailuilta oli tosi kiva, kun en seuraavan päivän kokeen takia voinut minnekään ulos lähteä. Sunnuntaina olin katsomassa graduation-juhlallisuuksia ja sen jälkeen japanilaisessa ravintolassa juhlistamassa "host-perheeni" pojan valmistumista. Maanantaina aloitin lähtövalmistelut pesemällä pyykkiä yms. ja ostamalla toisen matkalaukun sekä tuliaiskarkkeja. Kävin myös "host-perheeni" kanssa syömässä thai-ravintolassa, jota minulle oli syksyn aikana useasti kehuttu. Tänään (tai siis oikeastaan eilen, kun nyt ollaan jo pari tuntia keskiviikon puolella) pakkasin loput tavarat ja tein viime hetken ostokset. Illalla kokoonnuimme tänne asuntolalle ja onneksi kaikki ne vaihtarit, joiden kanssa olen eniten hengaillut, pääsivät paikalle. Kivaa oli aivan lähtöhetkeen saakka ja itku pääsi vasta kun suljin yhteistilan oven takanani. Muut näkevät toisensa vielä torstaina, kun he matkaavat yhdessä lentokentälle, mutta minun piti sanoa kaikille jo hyvästit, kun lähden päivää aiemmin.

Parin tunnin päästä suuntana on siis New York City, jossa vietän siskoni kanssa viisi päivää ennen Suomeen paluuta. Vaikea uskoa, että haaveni New Yorkiin pääsemisestä toteutuu vihdoin! En ole oikein pystynyt etukäteen iloitsemaan matkasta, kun mielessä on aina ollut, että sinne lähteminen tarkoittaa samalla vaihdon loppumista. Luultavasti New York on onneksi sen verran vaikuttava, ettei siellä ehdi ikävöidä!

En tiedä, ehdinkö postailemaan mitään New Yorkista. Tuolla luonnoksissa olisi parikin tekstiä melkein valmiina liittyen esim. yliopisto-opiskeluun Yhdysvalloissa, mutta en vain koskaan ole saanut kirjoitettua niitä loppuun. Monia kirjoitusideoita jäi myös vaihdon aikana kokonaan toteuttamatta, kun blogin kirjoittamiselle ei vain jäänyt tarpeksi aikaa. Aion kuitenkin vielä tehdä ainakin jonkin syksyni summaavan kirjoituksen, joten jos jollakulla sattuu olemaan jotain vaihtooni liittyviä kysymyksiä niin niitä voi nyt laittaa tuonne kommentteihin.

Bye bye Boone! I really liked it here and I hope I will be able to come back some day! I also hope I can visit all the lovely people I met here. I'm going to miss this place!

Virhe

Mun pitäisi olla nyt lukemassa kokeeseen, joka on kahden tunnin kuluttua. En vain ole pystynyt keskittymään pänttäämiseen yhtään eilisillasta lähtien. Yritän lukea kirjaa, mutta koko ajan ajatukseni karkaavat siihen, että pian joudun lähtemään täältä pois ja jättämään kaikki uudet ystävät ja tutut paikat. Tässä eilisillan ja tämän aamun aikana olen tullut siihen tulokseen, että haluaisin palata tänne keväällä. Ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että niin kävisi, se ei nimittäin ole enää mahdollista. Luulin, ettei ISEP-vaihtoa voi pidentää, mutta eilisillan lähtömasennuksessani päätin kuitenkin vihdoin kysyä asiaa ja kävikin ilmi, että se olisi ollut mahdollista. Hakuajan deadline vaan on jo ohitse. Kyllähän vaihdon pidentäminen jo aikaisemminkin kävi mielessä, kun olen täällä niin hyvin viihtynyt. Järki vaan silloin sanoi, että ei se keväällä kuitenkaan olisi sama kun suurin osa vaihtarikavereista ei enää ole täällä eikä jenkkifutistakaan pelata silloin. Olen myös koko ajan halunnut palata jouluksi Suomeen. Harmi vain, että vasta tänään tajusin haluavani palata jouluksi Suomeen ja tulla siis sen jälkeen takaisin. En ole yhtään ex tempore -tyyppiä, joten suunnitelmien muuttaminen näin isossa asiassa on minulle hyvin pelottavaa. Niinpä tein mielessäni listoja syistä, joiden takia haluan mieluummin olla keväällä Suomessa. Sain myös syyni kuulostamaan ihan järkeviltä. Perustelin kotiinpaluuta esimerkiksi sillä, että Boone on tosi pieni paikka ja tosiaan valtaosa vaihtareista on täällä vain tämän syyslukukauden. Mutta niin, eihän minua oikeasti ole tämä pienuus tähänkään asti kovin paljoa haitannut ja osa kavereistani kuitenkin vielä jää tänne kevääksi. Ja kuka sanoi, etteivät uudet vaihtarit voisi olla yhtä mukavia?! Siispä, miksi olin niin tyhmä, etten kysynyt tuosta vaihdon pidentämisestä aiemmin vaikka se kävikin mielessä?!? Miksi en tajunnut aiemmin, että suunnitelmien muuttamisessa ei ole mitään pahaa? Miksi annoin taas kerran järjen voittaa tunteet? Miksi en tajunnut, kuinka hyvin oikeasti olen viihtynyt, vaikka olenkin hehkuttanut sitä blogissani? Miksi tajusin vasta eilen, etten ole koko syksynä tainnut itkeä kertaakaan (elokuvia ei lasketa, koska niitä katsoessa itken paikasta riippumatta) vaikka normaalisti itken melko herkästi? Vaikka onkin kiva päästä näkemään kavereita ja perhettä, en halua palata Turkuun. Tiedän jo nyt, että paluu kouluun Suomessa tulee olemaan masentava. Ehkä olen väärällä alalla tai väärässä koulussa, kun paluu sinne masentaa jo nyt. Yhteydenpito keväällä tänne jääneisiin kavereihin tulee olemaan tuskallista, kun tiedän että olisin voinut itsekin aivan hyvin vielä olla täällä.

Anteeksi tämä valitusvirsi, oli vain pakko päästä viimein purkamaan paha olo jonnekin. Anteeksi myös se, että saatan paluuni jälkeen ikävöidä tätä syksyä hyvinkin paljon. Autattehan tekemään keväästäni parhaan mahdollisen, jotta onnistuisin unohtamaan yhden elämäni suurimmista virheistä..

Ps. Ei nyt kuitenkaan tarvitse ylettömästi huolestua. En usko, että tämä paha olo ainakaan jatkuvana kovin kauaa kestää.. Surettaa vain, kun tiedän, etten koskaan saa tätä syksyä takaisin. :'(

EDIT// Kukaan oo uskaltanut kommentoida tänne mitään. :P Mutta kiitos niille parille ihanalle ihmiselle, jotka lähetti mulle viestiä muuta kautta. :) Tällä postauksella tuli sitten todistettua että kirjoittamisella voi oikeasti purkaa pahaa oloa, sillä loppupäivä sujui aamuun verrattuna loistavasti. Koekin meni tosi hyvin, kun siinä ei kysytty käytännössä mitään siitä kolmannesta kappaleesta, jota en ehtinyt lukea. ;)

Thanksgiving

Viikko sitten torstaina (marraskuun neljäs torstai) vietettiin täällä lätäkön toisella puolen kiitospäivää (engl. Thanksgiving). Kiitospäivä on amerikkalaisille ehkä jopa jouluakin merkittävämpi juhla, sillä sitä vietetään uskontokunnasta riippumatta ja vieläpä jokaisessa perheessä melko samanlaisin traditioin. Kiitospäivänä perheet (ja/tai ystävät) kokoontuvat yhteen ja nauttivat runsaan kiitospäivän aterian. Lähes yhtä merkittäväksi perinteeksi on muotoutumassa kiitospäivää seuraavan Black Fridayn allennusmyynnit, jotka nykyään alkavat joissain liikkeissä jo puoliltaöin. Minä pääsin viettämään "host-perheeni" ansiosta hyvin perinteistä kiitospäivää, mistä olen kyllä erittäin iloinen.

"Host-perheelläni" on tapana viettää kiitospäivää "host-äitini" siskon perheen luona lähellä Atlantaa, ja tällä kertaa minutkin oli kutsuttu mukaan. Lähdimme siis torstaiaamuna ajamaan Pohjois-Carolinasta Etelä-Carolinan läpi Georgian osavaltioon. Matka kesti pysähdyksineen noin 5,5 tuntia ja kulkuvälineenä oli suuren tavaramäärän (ruokia kylmälaukuissa) takia nelipaikkainen pakettiauto. Kyseinen auto on muuten nelihenkisen perheen viides auto.. Kertoo jotakin siitä, että täällä tosiaan on enemmän autoja kuin Suomessa.. Perheen isä ei valitettavasti päässyt mukaan.

Kuva on napsastu automatkalta läheltä Boonea ja selittää aika hyvin, miksi Appalakkien tästä osasta käytetään nimeä Blue Ridge Mountains.

Saavuimme perille kolmen aikoihin. Vierailupaikka sijaitsi aivan ihanassa (melko kalliinnäköisessä) amerikkalaisessa naapurustossa. Talo oli kohtalaisen hulppea myös sisältä (mutta samalla kodikas). Laskin, että siellä oli ainakin viisi televisiota ja lisäksi elokuvahuone valkokankaalla ja kuudella nojatuolilla. Talosta löytyi myös biljardipöytä ja kuntoiluhuone sekä pihasta mönkijä. Vastaanotto oli lämmin, eikä minun tarvinnut lainkaan tuntea oloani ylimääräiseksi.

Melko pian saapumisen jälkeen ryhdyttiin valmistelemaan päivällistä. Kiitospäivän ateriaan kuuluu ehdottomasti kalkkuna, jota meillä oli tarjolla kolmessa eri muodossa. Perinteisen uunissa paahdetun ja leivällä ja yrteillä täytetyn kalkkunan lisäksi tarjolla oli öljyssä kypsennettyä (deep-fried) ja savustettua (smoked) kalkkunaa. Muita ruokalajeja olivat mm. baataattilaatikko (jonka päällä vaahtokarkkeja!), perunamuussi, green bean casserole (vihreistä pavuista tehtyä laatikkoa; tätä on vähän hankala suomentaa, mutta kyseessä on enemmänkin uuniin laitettava salaatti kuin varsinainen laatikkoruoka) ja eksoottisena lisänä minun rosollini. Kaikki muuten kehuivat rosolliani, mutta en tiedä oliko se vain kohteliaisuutta: rosolli kyllä onnistui oikein hyvin, mutta omasta mielestäni se nyt ei ruokalajina ole mikään kummoinen makuelämys.. Jälkiruokana oli porkkanakakkua sekä tietysti kurpitsapiirakkaa (pumpkin pie), josta en kyllä erityisemmin edes tykännyt.

Kiitospäivän aterian jälkeen loppuilta sujui rennon yhdessäolon merkeissä jutellen ja välillä jenkkifutista telkkarista katsoen. Viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa katsoimme vielä elokuvan Enkelit ja Demonit, joka oli kyllä ihan hyvä.

Kuten jo mainitsin, kiitospäivän jälkeisenä perjantaina amerikkalaiset menevät perinteisesti shoppailemaan. Näin siis teimme mekin. Itse olisin mieluummin halunnut mennä tutustumaan Atlantaan ja katselemaan nähtävyyksiä, mutta koska kellekään muulle niissä ei olisi ollut mitään erityisen kiinnostavaa niin tyydyin vain lähtemään muiden mukaan lähimpään ostoskeskukseen. Valitettavasti kyseisessä ostoskeskuksessa ei ollut oikeastaan yhtään hyvää vaatekauppaa, ja teinkin ainoat ostokseni kirjakaupasta. Kaupoissa kiertelyn jälkeen söimme edellisen päivän ruokia, joita olikin vielä kaikkia runsaasti jäljellä. Illalla menimme Atlantaan katsomaan the Rockettesien kiertueryhmän jouluwhow'ta (Radio City Christmas Spectacular). En oikein tiedä, miten kuvailisin esitystä.. The Rockettes on melko kuuluisa tanssiryhmä, jonka joulushow New Yorkissa on hyvin tunnettu. Esitys oli pääosin ihan viihdyttävä, mutta en ehkä itse olisi valmis maksamaan siitä 65 dollaria. Show'n jälkeen mentiin vielä koko porukka iltapalalle/drinkeille läheiseen ravintolaan. Esitykseen mennessä näin Atlantaa parin korttelin verran ja jäi kyllä harmittamaan, etten saanut mahdollisuutta nähdä sen enempää. Noh, onneksi alle kahden viikon päästä pääsen New Yorkiin, joka on kuitenkin Atlantaa huomattavasti mielenkiintoisempi kaupunki.

Paluumatkalle lähdimme lauantaiaamuna. Olimme takaisin kolmen maissa ja onnistuin kuin onnistuinkin näkemään ASU:n jenkkifutisjoukkueen ensimmäisen playoff-pelin viimeisen minuutin stadionin ulkopuolelta kurkistellen. Kuuntelimme peliä matkalla radiosta ja joukkueemme ei kyllä ollut hirveän vakuuttava. Mutta tärkeintä oli, että voitto tuli kuitenkin. Pelin seuraaminen radiosta oli kyllä yllättävän hankalaa, koska selostajat puhuivat aika nopeasti ja käyttivät jalkapallotermistöä, joka ei mulle ole kovin tuttua. Tästä eteenpäin pelit taitavat olla vieraspelejä, joten saan sanoa heipat jenkkifutisotteluiden seuraamiselle livenä. :( Harmittaa todella paljon, sillä ASU:n kotipelit olivat aivan huipputapahtumia ja niitä on jo nyt ikävä!

Tämä viikko on ollut melko ahdistava, sillä meillä on palautettavana kaksi ryhmätyötä. Toinen onneksi saatiin jo valmiiksi, mutta se toinen pitäisi vielä viikonlopun aikana saada kuntoon. Inhoan ryhmätöitä. Etenkin, kun niistä saatava hyöty/oppi ei vastaa läheskään työn tekemiseen käytettyä aikaa. Ryhmätöiden lisäksi jäljellä on kolme koetta ja yksi quiz. Toisaalta odotan, että nuo ryhmätyöt on saatu tehtyä, mutta toisaalta sen jälkeen minulla on jäljellä vain pari päivää Boonessa. :S Yritän joka tapauksessa nauttia näistä viimeisistä päivistä Boonessa parhaani mukaan ja käyttää aikani muuhunkin kuin opiskeluun!

Asheville, AAR...

Tässä valittuja paloja viime blogikirjoituksen jälkeisistä tapahtumista..

Toissaviikonloppuna olin International Officen järjestämällä retkellä Ashevillessa, joka sijaitsee myös täällä Pohjois-Carolinassa parin tunnin ajomatkan päässä. Asheville osoittautui mukavaksi pikkukaupungiksi, jossa oli kiva vain kävellä, katella ympärilleen ja poiketa pikkuputiikkeihin. Se oli jotenkin hiukan eurooppalaistyylinen verrattuna muihin amerikkalaisiin kaupunkeihin. Lauantaina poikettiin yhdellä taidenäyttelyalueella, syötiin lounas kasvisravintolassa, käveltiin pari tuntia kaupungilla, poikettiin ostoskeskuksessa kaupungin ulkopuolella ja vietettiin iltaa suht rauhallisesti sellaisessa ravintolassa/baarissa. Saatiin myös kuulla hyviä uutisia eli ASU:n jenkkifutisjoukkue voitti vieraspelinsä, mikä tarkoitti sitä, että voitettiin viidettä kertaa peräkkäin SoCo:n mestaruus (SoCo=southern conference). Olin aika innoissani, vaikka mieluiten olisin kyllä ollut paikanpäällä katsomassa peliä. Sunnuntaina syötiin aamupala aidossa kaksikerroksisessa lontoolaisbussissa, joka on nykyisin parkkeerattu Ashevilleen ja toimii kahvilana. Aamiaisen jälkeen vain nautittiin ulkona auringonpaisteesta ja lämmöstä. Veikkaisin, ettei ihan kovin kauaksi jääty Suomen hellerajasta. Aika mukava sää siis marraskuuksi. :) Ennen paluumatkaa lounastettiin intialaisessa ravintolassa. Ruoka oli vähän liian mausteista minun makuuni, mutta ihan kokeilemisen arvoista. Paluumatkalla poikettiin vielä sellaisessa tosi upeassa hotellissa, josta oli myös upeat näköalat, ja Linvillessä vesiputouksilla (upeat näköalat sielläkin).

Ashevillesta paluun jälkeen alkuviikko meni koulujuttujen parissa. Maanantaina oli quiz ja torstaina koe. Torstai-ilta olikin sitten ihan huippu. Pari kuukautta sitten kuulin, että kaksi tunnettua bändiä aikoo eksyä kiertueellaan tänne Booneen, joten olihan niistä otettava selvää, vaikka olin kuullut bändeiltä yhteensä vain yhden biisin sitä ennen. Toinen bändeistä vaikutti ihan hyvältä, joten ostin liput (n. 17 euroa) konserttiin. Tämä konsertti oli siis viime torstaina. Ekana soitti Anberlin, jonka mukanaolon tajusin vasta pari päivää ennen konserttia. Sen osuus meni lähinnä odotellessa pääesiintyjiä, jotka olivat the All-American Rejects (AAR) ja Taking Back Sunday. Jälkimmäinen oli hyvä, ensinmainittu mahtava. Jo ennen konserttia olin kuunnellut AAR:n biisejä Youtubesta ja niillä on tosi monta hyvää biisiä! AAR on todellakin mun uusi suosikkibändi! Konsertin jälkeen jäätiin seisoskelemaan hallin ulkopuolelle muutaman kymmenen innokkaan teinin kanssa ja nähtiinkin suurin osa bändien jäsenistä palaamassa keikkabusseille. Lol. :D

Unohdin tyhjentää kameran muistikortin ennen konserttia, joten en sitten voinut ottaa kovin paljon kuvia. Otin kuitenkin yhden videon, se on tossa alla. Oltiin siis hyvin lähellä lavaa. Kyseinen pätkä on biisistä Dirty Little Secret. Käykää ihmeessä katsomassa sen musiikkivideo Youtubesta, se on aika hauska. Muita hyviä biisejä ovat It Ends Tonight (mun suosikki), Give You Hell (se biisi, jonka jopa minä olin kuullut aiemmin), Move Along, I Wanna jne. Täytyy kyllä käydä ostamassa AAR:n cd vielä ennen kuin tulen takaisin. Yliopiston kirjakaupassa AAR:n cd maksoi vain jotain 14 dollaria, mikä euroissa on vielä vähemmän. En tiedä minkä hintaisia cd-levyt Suomessa nykyään ovat, mutta halvemmalla taitaa täältä saada.

Viime viikonloppu meni aivan liian nopeasti. Olin joka ilta jossain menossa, mutta join koko viikonloppuna vain yhden alkoholillisen juoman.. Lauantaina päivällä oli jenkkifutiskauden viimeinen sarjapeli. Oli taas kerran aivan mahtavaa! Selvittiin playoffeihin, jotka alkavat tämän viikon lauantaina, mutta en valitettavasti pääse katsomaan peliä. Harmittaa aivan suunnattomasti, etenkin jos häviämme, sillä tappio tarkoittaa kauden päättymistä. Mutta on mulla ihan hyvä syy jättää peli väliin, olen nimittäin Atlantassa, Georgian osavaltiossa! Huomenna on Thanksgiving eli kiitospäivä ja pääsen "host-"/ystäväperheeni kanssa viettämään sitä perheen äidin siskon luokse Atlantaan. Lähdemme torstaiaamuna ja palaamme lauantaina joskus iltapäivästä (valittavasti emme ehdi takaisin futispeliin, joka alkaa jo klo 12). Tänään kokkailimme kaikenlaista huomista päivällistä varten. Minä tein elämäni ensimmäistä kertaa rosollia.. Onneksi meillä tulee olemaan niin paljon kaikkea muuta syötävää (mm. kalkkuna, perunamuussia, piirakoita, kakku, keitettyjä porkkanoita), että kukaan ei kiinnitä huomiota yhteen outoon suomalaiseen salaattiin. :D

Nyt katson telkkarista nhl-kiekkoa. Yllättävää kyllä, tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta koko syksynä, kun olen jäänyt telkkarin ääreen pidemmäksi aikaa seuratakseni jotain ottelua. Välillä tietty jossain ravintolassa istuessa tulee vilkuiltua telkkariruuduilta jenkkifutista, mutta muuten on koko telkkarin katseleminen jäänyt aika vähille. Yllättävää siksi, että telkkarin urheilutarjonta on valtava. Nyt televisiosta tulevassa pelissä pelaavat vastakkain Carolina Hurricanes ja Anaheim Mighty Ducks, ja Selänne [Selani] teki juuri maalin Koivun syötöstä. Ehkä tekin näette sen huomenna urheiluruudusta. :)

Seliseli (Halloween yms.)

En tiedä, mitä kirjoittaisin. On aivan liikaa kerrottavaa ja aivan liian vähän aikaa. Suunnittelen päivittäin mielessäni uusia blogikirjoituksia, mutta en vain koskaan saa niitä kirjoitettua. Haluaisin kyllä jakaa kanssanne kaiken sen kivan (ja joskus myös vähemmän kivan), mitä täällä näen ja koen, mutta olen vain niin saamaton. Anteeksi. Osasyynä on kyllä myös se, että lukukauden edetessä kouluhommat ovat lisääntyneet ja en vain osaa olla stressaamatta niistä. Washington-kuvista aloitin tekemään postausta, mutta tapeltuani puoli tuntia kolmen ensimmäisen kuvan ja niiden kuvatekstien sijoittelun kanssa päätin luovuttaa. En halua käyttää liikaa aikaa bloggaamiseen, sillä valitettava tosiasia on, että olen täällä enää reilun kuukauden. Tasan vuosi sitten hakupapereita täyttäessäni minulla ei ollut aavistustakaan, millaiseen paikkaan lopulta päätyisin, enkä uskaltanut lähteä koko vuodeksi. Tuota pelkuruutta tulee kyllä nyt harmiteltua päivittäin.. Ei sillä etteikö olisi mukava palata Suomeen, mutta neljä kuukautta on oikeasti aivan liian lyhyt aika viettää vaihdossa!

Tässä kohtaa on pakko kaivaa kalenteri esille, jotta muistaisin, mitä kaikkea Washingtonin reissun jälkeen onkaan tapahtunut. Kaksi viikkoa sitten oli Halloween. Halloween on kyllä täällä niin iso tapahtuma, että se olisi oikeastaan vaatinut oman postauksen. Halloween-karkit ilmestyivät Wal-martiin jo syyskuussa ja vaikka varsinainen juhlapäivä on 31.10. niin käytännössä monet juhlivat pari edellistäkin päivää. Tänä vuonna 31.10. sattui lauantaiksi, joten Halloween-bileet olivat todellakin aivan must. Oli aivan mahtavaa olla kerrankin bileissä, joissa kaikilla oli naamiaisasu. Paikalla oli muun muassa ganstereita, enkeli, kissa, vampyyri, Audrey Hepburn, Juno, punahilkka ja noita. Minä sain lainaksi erään amerikkalaisen ystäväni toissavuoden halloweenin Minni Hiiri -asun: korvat ja punainen mekko, jossa valkoisia palloja. Juhlat olivat kahden opiskelijan kämpässä ja he olivat koristelleet sen teeman mukaisesti. Tarjolla oli jello shotteja eli hyytelöä, johon on lisätty viinaa. Makuina esimerkiksi lime ja kirsikka. Söin tosin vain yhden (enkä oikeastaan sitäkään kokonaan), sillä niissä oli minun makuuni aivan liikaa alkoholia.

Halloweenini toinen kohokohta oli kurpitsan kaivertaminen. Kävimme ostamassa kurpitsat ja vietimme mukavan illan niitä kaiverrellen. Kaivertaminen oli oikeastaan aika helppoa: ensin leikataan kansi, sitten kaiverretaan siemenet ja pehmeä sisusta pois ja lopulta tehdään itse naama (tai minkä kuvion ikinä haluaakaan tehdä). Lopputuloksena pitäisi olla kurpitsalyhty, johon voi laittaa kynttilän sisälle. Paloturvallisuussyistä tätä kynttiläosuutta ei kuitenkaan tullut täällä asuntolassa kokeiltua.. Joka tapauksessa pidin kurpitsaani huoneeni oven vieressä halloween-tunnelmaa luomassa. Valitettavasti vain vähän liian pitkään, sillä se pääsi homehtumaan aika ällöttävän näköiseksi.. Pääsin myös näkemään trick-or-treatingin eli lapsia pukeutuneena naamiaisasuihin keräämässä karkkia. Täällä asuntolassa systeemi toimi niin, että ne jotka halusivat ottaa vastaan näitä karkkienkerääjiä, laittoivat nimensä listaan ja saivat oveensa lapun, jonka perusteella lapset (ja jotkin naamiaisasuihin pukeutuneet opiskelijatkin) sitten osasivat koputtaa oikeisiin oviin.

Alla kurpitsaepisodi kuvina.

Viime lauantai ja Halloweenia edeltänyt lauantai menivät jälleen kerran amerikkalaisen jalkapallon parissa. Olen jo ehkä tainnut kertoakin, että nautin yliopiston jenkkifutisjoukkueen peleissä käymisestä aivan mielettömästi.. :D Mahtava tunnelma ja alkukauden kangertelujen jälkeen myös mahtavia lopputuloksia (voittoja siis). Harmi vaan etteivät parhaat ystäväni täällä ole yhtä innostuneita.. Viime pelissä kaikki muut lähtivät pois puoliajan paikkeilla, mutta minä jäin katsomaan loppupelin ja ei kyllä ollut ongelmaa viihtymisen suhteen. Valitettavasti jäljellä on enää yksi kotipeli (viikon päästä). :( En tiedä olemmeko pääsemässä play-offeihin, mutta vaikka pääsisimmekin, niin niihin peleihin on kuulemma vaikea saada lippuja.. Harmi. Onneksi tänään alkoi koriskausi! Kävin katsomassa pelin muutaman ystäväni kanssa. Yliopiston korisjoukkue ei ole niin hyvä kuin jenkkifutisjoukkue eivätkä sen pelit siksi ole kovin suuria tapahtumia täällä. Heti perään on tosin todettava, että kyllä noi pelit kuitenkin suomalaisen korisliigan voittaa -ainakin tunnelmassa. Peliareena oli myös suurempi kuin mihin olen tottunut: Suomessa jopa maajoukkueen pelit pelataan pienemmässä hallissa kuin tämän pikkukaupungin yliopistojoukkueen pelit..

Mitäs kaikkea muuta tässä on ehtinyt tapahtua? Olen muun muassa käynyt "host-perheeni" luona päivällisellä, patikoinut AppPeerini kanssa, tehnyt läksyjä ja lukenut kokeisiin, lainannut Twilight-kirjasarjan ekan kirjan ja lukenut sen puoliväliin, ollut kuuntelemassa pariakin paikallista bändiä, käynyt elokuvissa (Funny People ei oikeasti ole kovin funny), saanut nuhan, hengaillut kavereiden kanssa yms. Huomenna suunnataan pienellä vaihtariporukalla Ashevilleen, joka on Suomen mittakaavassa sellainen keskisuuri kaupunki noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä. Ihan kiva reissu tiedossa, mutta pakko myöntää, että mieluummin olisin kyllä mennyt katsomaan koulun jenkkifutisjoukkueen vierasottelua ja/tai nhl-ottelua Raleighiin.. Onneksi sään pitäisi olla täydellinen kaupungilla kiertelyyn: melkein 20 celcius-astetta (illaksi tietysti viilenee) ja EI sadetta. Kurkkasin vertailun vuoksi Suomen ennustetta parille seuraavalle päivälle ja en kyllä vaihtais paikkoja teidän kanssa.. :D Mukavaa viikonloppua kaikille ankeasta(?) säästä huolimatta!

Washington D.C. -matkakertomus ja vinkkejä

Fall Break tuli siis vietettyä tutustuen Yhdysvaltain pääkaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Lähdimme matkaan torstaiaamuna kahdeksan aikoihin ja olimme perillä neljän maissa. Matka-aika oli siis pysähdyksineen semmoinen lähemmäs kahdeksan tuntia. Sunnuntaina lähtö takaisin oli puoliltapäivin, joten aikaa kaupungin tutkimiseen jäi lopulta vain noin 2,5 päivää. Sinä aikana ehti nähdä paljon, mutta ei todellakaan kaikkea. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen, että reissu tuli tehtyä, vaikkakin jatkuva sade onnistui viemään osan Washingtonin hohdosta. Siellä nimittäin satoi aivan koko vierailumme ajan (tai no, poislähtiessä ei sitten enää satanut) ja minulla oli mukana vain Puman tennarit, jotka kastuivat noin kolmessa sekunnissa läpimäriksi.. Viikonlopun aikana tulikin sitten aika moneen kertaan kirottua sitä, etten ottanut vaelluskenkiä tai kumisaappaita mukaan, ja pari monumenttia jäi näkemättä vain sen takia, ettei sateessa viitsinyt talsia yhtään ylimääräistä.

Torstai-ilta:
-Päivällispaikan metsästys (lähdimme vain kävelemään hotellilta ja päädyimme ehkä 20 minuutin etsimisen jälkeen löytämäämme hampurilaispaikkaan)
-Night time tour at the monuments (kävellen). Tutustuimme siis National Mall -puistoalueen tunnetuimpiin monumentteihin upeassa iltavalaistuksessa. Kaikkia emme sateessa menneet katsomaan, mutta nähtyä tuli kuitenkin Washington monument, World War II Memorial, Lincoln Memorial ja Vietnam Veterans Memorial sekä lopuksi White House.

Perjantai:
-Aamiainen Starbucksissa: Taisi olla mun eka kerta Starbucksissa ja petyin hiukan. Varsinkin kaakao oli kallis ja lisäksi se ehti jäähtyä ennen kuin sain sen käsiini, koska tilaus tehtiin jonottaessa. Lautasia ei käytetty vaan leipä, leivos tms. laitettiin paperipussiin. Ilmeisesti valtaosa asiakkaista ainakin kyseisessä kahvilassa ottaa siis kahvinsa mukaan..
-National Museum of Natural History: Suosittelen! Yksi suosituimmista museoista, jonka näkemiseen olisi tarvittu ehdottomasti enemmän kuin se yksi tunti, jonka siellä vietin. Keskityin lähinnä dino-osastoon ja se oli mielenkiintoinen.
-National Archives: Kolme Yhdysvaltain historian tärkeää paperia: itsenäisyysjulistus, perustuslaki ja Bill of Rights (=kansalaisten perusoikeuksien julistus). Vanhoja papereita, joita ulkomaalainen ei ehkä osaa arvostaa samalla tavalla kuin amerikkalainen, mutta tulipahan nähtyä. Ainut paikka, jossa jouduttiin oikeasti jonottamaan, mutta ei kovin kauaa. Sesonkiaikana varmasti pitkät jonot.
-National Museum of American Indian: Emme kierrelleet itse museossa, kävimme vain lounaalla. Tarjolla erilaisia ruokia Amerikan alkuperäiskansoilta. Pupusa ja blue corn bread olivat namnam ja kuulemma muidenkin ruoka oli hyvää. Suosittelen!
-Library of Congress: Pettymys, koska itse kirjaston puolelle ei päässyt ja koska oppaamme oli huono. Kyseessä on maailman suurin kirjasto, mutta opaskierros keskittyi enemmän kattomaalauksiin yms. kuin kirjoihin..
-National Air and Space Museum: Pakollinen nähtävyys, etenkin lapsiperheille. Pääsin koskettamaan kuusta tuotua kiveä ja ostamaan astronauttien ruokaa. Tunnissa ehti näkemään vain kymmenesosan koko museosta.
-Shopping mall in Pentagon city (taisi olla nimeltään Fashion Center): Pettymys minulle, koska olisin halunnut ostaa talvikengät ja kiersin kaikki kenkäkaupat löytämättä yhtäkään kivannäköistä paria alle 120 dollarilla. Melkein kaikki muut kyllä taisivat ostaa jotain vaatteita.

Lauantai:
-Aamupala hotellihuoneessa, omat eväät. Ilmeisesti täällä hotellihuoneen hintaan ei automaattisesti sisälly aamiaista.
-Arlington Cemetery: kuuluisa sotilashautausmaa, jossa vierailu olisi ollut huomattavasti miellyttävämpi, jos ei olisi satanut. Mutta tulipahan nähtyä John F. Kennedyn hauta ja Tuntemattoman sotilaan hauta (marmorinen muistomerkki kaikille tunnistamattomille kuolleille ja kadonneille sotilaille).
-Capitol: Yhdysvaltain kongressin kokoontumispaikka. Vaikuttava sisältä ja ulkoa. Itse edustajainhuoneen ja senaatin kokoontumispaikkoja emme päässeet näkemään, mutta opastettu kierros oli joka tapauksessa mielenkiintoinen. Etenkin sesonkiaikaan lippu opastetulle kierrokselle kannattaa varata netissä etukäteen.
-Lounas samassa paikassa kuin perjantaina. Tälläkin kertaa oli hyvää.
-Union Station: Rautatieasema ja ostoskeskus. Ostosten tekemiseen melko kallis paikka eikä muutenkaan niitä "pakko nähdä" -kohteita.
-Päivällinen etiopialaisessa ravintolassa. Positiivinen kokemus, vaikka omasta mielestäni ruoka ei ollut mitenkään erityisen hyvää.
-Baariin Dupont Circlen alueella. Paikka oli kyllä ehkä enemmän pubi kuin baari, mutta pääsin silti tanssimaan pitkästä aikaa; Boonessa en ole vielä kertaakaan päässyt tanssimaan baarissa. Siinä tanssiessa pystyi myös seuraamaan urheilua, sillä pubin lukuisista telkkareista tuli samanaikaisesti jalkapalloa, amerikkalaista jalkapalloa, baseballia ja rugbyä (sekä lisäksi CSI:ta).

Sunnuntai:
-Nukkuminen pitkään ja aamupala-buffet hotellilla. Tipin kanssa $13 eli ei mitenkään halpaa lystiä, mutta oli kyllä hyvää. Jälkeenpäin harmitti hiukan, kun muutamat vaihtarit kertoivat käyneensä vielä aamulla kaupungilla eikä ollut satanut lainkaan. Luulin, että sunnuntaiksi oli myös luvattu sadetta ja päätimme huonekavereiden kanssa nukkua pitkään viimehetken nähtävyyksien sijaan.
-Kotiinlähtö klo 12:00.

Yleisiä huomioita ja vinkkejä Washingtoniin matkaaville:
-Metrolla liikkuminen on helppoa ja melko halpaa. Metroverkko on kattava ja kertakaan emme joutuneet odottamaan metroa yli 15 minuuttia. Lauantai-illan baarireissultakin pystyimme palaamaan metrolla kun lähdimme takaisin ennen kahta.
-Hintataso on korkeampi kuin täällä Boonessa ja ruokailuihin meni rahaa yllättävän paljon.
-Lähes kaikki museot ovat ilmaisia.
-Kaikkiin museoihin mennessä tarkistettiin laukut ja piti kulkea metallinpaljastimen läpi. Capitoliin mennessä piti lisäksi luopua mukana olleista ruuista ja pulloista.
-Kaikkiin hallintorakennuksiin ei pääse tutustumaan. Esimerkiksi Pentagoniin sekä FBI:n ja CIA:n rakennuksiin eivät turistit pääse lainkaan. Valkoiseen taloon haluavan pitää anoa kiertokäyntiä pitää etukäteen. (Tämä on tilanne tällä hetkellä, ennen terrori-iskuja esimerkiksi Pentagoniin pääsi tavallinenkin turisti kiertokäynnille, joskin rajoitetulle sellaiselle)
-Washington monumentin huipulle haluavan pitää mennä ajoissa jonottamaan lippua. Muitakin tällaisia paikkoja on ja niistä kannattaa ottaa selvää, ettei jää epätietoisuuden takia käymättä (niin kuin meille kävi).
-Kannattaa suunnitella reissua etukäteen -etenkin jos aikoo viipyä kaupungissa vain muutaman päivän. Kaikkea ei ehdi nähdä, joten kannattaa valita etukäteen ne paikat, joissa ainakin haluaa käydä. Opaskirja on oikeasti kätevä (ja jos ei halua ostaa niin kirjatoista löytyy)!
-Seuraa sääennusteita tarkkaan ennen matkaa ja pakkaa niiden mukaisesti! Jos on luvattu sadetta koko reissun ajaksi niin ota oikeasti vedenkestävät kengät mukaan. Museoihin voi mennä aivan hyvin myös kumisaappaissa..

Tällainen oli reissuni Washingtoniin. Paljon jäi näkemättä ja toivon, että jonakin päivänä pääsen kaupunkiin uudestaan. Haluan nimittäin vielä joskus nähdä ainakin Valkoisen talon päiväsaikaan ja Korean War Veterans Memorialin, ihailla maisemia Washington Monumentin huipulta sekä nauttia aurinkoisesta säästä National Mall -puistoalueella. Viikonlopun kuvista saatte erillisen postauksen (toivottavasti huomenna tai viimeistään ke), koska tämä postaus paisui melko massiiviseksi ilman kuviakin. :)

Homecoming

Viime lauantaina oli siis homecoming. Homecomingia vietetään amerikkalaisissa yliopistoissa (ja high schooleissa) ja kyseisenä päivänä/viikonloppuna/viikkona oppilaitoksen entiset opiskelijat eli alumnit toivotetaan tervetulleiksi takaisin "kotiin". Homecoming-traditioon kuuluu yleensä ainakin jokin urheilutapahtuma sekä esimerkiksi kulttuuritapahtumia ja paraati. Itse tyydyin vain vilkuilemaan täällä järjestettyä paraatia ikkunasta, mutta kuulemma se oli ihan hieno.

ASU:ssa homecomingin kohokohta on jenkkifutisottelu ja sitä edeltävä tailgating. Yleensä homecoming-otteluun pyritään saamaan ns. helppo vastus, jotta päivä ei mene pilalle tappion takia. :) Tällä kertaa oli ainakin onnistuttu tuon suhteen, sillä ASU voitti ottelun 55-21.

Meidät vaihtarit oli jälleen kutsuttu hengailemaan ja syömään (=tailgating) Intappin (=International Appalachian) teltalle ja homecomingin kunniaksi ruoka tuli pitopalvelusta. Tarjolla oli hyvin tyypillistä amerikkalaista ruokaa eli bbq-kanaa, papumössöä, kaalisalaattia (cole slaw), vaaleeta höttöleipää ja jälkkäriksi banana puddingia. Intappin entisistä jäsenistä paikalla oli vain ihan muutama, mutta monien muiden ryhmien teltoilla oli paljonkin alumneja. Minä olin tälläkin kertaa vaihtareista ensimmäisenä paikalla heti yhdentoista jälkeen. Alku oli aika ankea, kun ruoka oli myöhässä (pitopalvelun autoa ei päästetty tailgating-alueelle) ja satoi vettä. Mulla oli onneksi tässä blogissakin jo esittelemäni kumisaappaat jalassa ja sateenvarjo mukana. Pikkuhiljaa paikalle saapui enemmän porukkaa ja tunnelmakin parani, vaikka välillä edelleen tihkutti.

Minä ja muutama muu halusimme saada hyvät paikat katsomosta, joten suuntasimme ajoissa stadionille. Olimme siellä 65 minuuttia ennen pelin alkua ja pääsimmekin pääkatsomon puolelle opiskelijoille varatuille paikoille. Nuo suosituimmat opiskelijakatsomot on siitä hauskoja, että niissä katsojat yleensä seisovat penkeillä nähdäkseen paremmin.. Niinpä mekin sitten seisoimme koko pelin ajan eli sellaisen 2,5 tuntia.. Tunnelma oli aivan loistava eikä sitä haitannut edes ajoittainen tihkusade. Miksei Suomessa voi olla tällaista?? Kyllä huomaa, että Suomen urheilukulttuuri on pientä verrattuna Amerikkaan.. Siis kun tällaisen pikkukaupungin yliopistojoukkueen peleissäkin on enemmän katsojia kuin Suomessa minkään lajin korkeimman sarjatason otteluissa.. Ja tunnelma on hyvä koko pelin ajan eikä vain silloin kun eletään viimeisiä jännittäviä minuutteja. Otteluissa on myös aina paikalla yliopiston marching band eli puhallin- ja lyömäsoitinorkesteri sekä tietysti cheerleaderit. Todisteeksi tunnelmasta otin teille pari videopätkää ottelusta:

Nyt mun on aika mennä nukkumaan, sillä huomenna on aikainen herätys ja suuntana Washington DC. Täällä alkoi fall break eli neljän päivän loma, jonka ajaksi International Office vie kasan vaihtareita tutustumaan pääkaupungin nähtävyyksiin. Muistomerkit ja museot, here I come! :)